SUKUTUTKIMUS Sukututkijan tervehdys Virenojan koululla järjestettiin kyläjuhlan yhteydessä v.1993 sukutapaaminen. Tämän ensimmäisen tapaamisen aikoihin tiedossa oli Mäkelän tilan emännän Ulrica Charlotta Krämerin (s.1748) jälkeläisistä noin 800 henkilön nimet ja niistä 5 vuotta aikaisemmin valmistettu ensimmäinen sukupuu. Tapaamispaikka oli tuolloin mitä parhain, sijaitsihan se keskellä Virenojan kylää, Dordelan (sittemmin Peltola ja Mäkelä) alkuperäisen sijaintipaikan lähellä, Virenojan koululla. Kylä sijaitsee Orimattilan pitäjässä (nyk. kaupungissa). Päätimme silloin tapaamisen päätteeksi, että perustamme sukuseuran. Kutsuimme koolle ensimmäisen varsinaisen sukukokouksen seuraavana kesänä 1994. Sukuseuraan päätettiin kutsua niin Krämer suvun jälkeläisiä, kuin myös Dordelan talonpoikaisia jälkeläisiä, sillä jo tutkimuksen alkuvaiheessa oli tullut esiin, ja tutkimuksen edetessä varmistunut se tosiseikka, että sukulaisavioliittoja näiden jälkeläisten kesken oli solmittu melko paljon. Krämer suvun puolelta esivanhemmat vaikuttivat mm. Suomen Hattulassa, Ruotsissa, Virossa, Saksassa, Hollannissa ym. Euroopassa. Tällä hetkellä on koottu Kersantti ja kapakoitsija Adolph Johan Krämerin (s.n.1694) ja vaimonsa Brita Petmanin jälkeläisten tietoja. Dordelan talonpoikaissuvun puolelta Erik Mattsonin (s.n.1666) ja vaimonsa Margeta Josephsdr. (s.n.1670) jälkeläisiä, on nyt monien vaiheiden jälkeen (tammikuu 2005) koossa n.10 600 nimeä. Näiden kahden pariskunnan jälkeläisistä on hyvin suuri osa samoja henkilöitä, ja moninkertaisia sukulaisuuksia tuntuu löytyvän yhä useampia. Molemmista suvuista kootuista tiedoista valmistui v. 2006 sukukirjat. Tutkimuksen edetessä oli ja on yhä tulevaisuudessakin tärkeää(mahdollisia julkaistavien sukukirjojen jatko-osia varten), että kukin edellämainittuihin sukuihin kuuluva jälkeläinen täyttää omaa perhettään koskevan ajantasaistuslomakkeen. Lomakkeita voi kysyä jäsenrekisterinhoitajalta tai sukututkijalta. Lomakkeen voit ladata myös tästä AJANTASAISTUSLOMAKE.xls Tiedot joita ajantasaisuuslomamakkeessa kysytään, ovat seuraavat: Ammatti, täydellinen nimi, syntymäaika ja -paikka, vihkimäaika ja -paikka, (erovuosi vapaaehtoinen), kuolinaika ja -paikka. Puolison vanhempien nimet. (Muut perustiedot heistä ovat vapaaehtoiset). Ja lopuksi edellä mainitut perustiedot lapsista.
--
Lataa AJANTASAISTUSLOMAKE sukututkimuksen käyttöön: www.genealogia.fi (HisKi = historiankirjat) Sukututkijalta voi tiedustella sukujuuriin liittyviä asioita ja tilata myös esipolvitaulun (5 tai 9 polvea taaksepäin) pientä korvausta vastaan.
© Dordela-Krämer sukuseura ry
Kaiken sivustolla olevan materiaalin kopiointi ja käyttö ilman lupaa kielletty. |